tiistai 27. toukokuuta 2014

Tuotekehittelytehtävä.

Yksi osa harjoittelua oli kehitellä kahvilaan uusi tuote, joka sopii valikoimaan ja on mahdollinen ottaa vakituisestikin myyntiin. Koska kahvilaan tulee lähes kaikki tuotteet raakapakasteena, tehtävä oli hieman hankala. Haastetta toi myös se, että esimerkiksi erilaisia piirakka-, pulla- ja pasteijavariaatioita on jo käytössä useampia.

Tuotteen pohjaksi valitsin valmiin pakastepullan, johon yleensä lisätään vain voisilmä, sokeri ja kananmuna. Halusin jotakin erilaista, joten päätin tehdä pullasta suolaisen. Se oli pomon mielestä erikoinen, mutta todella hyvä idea. Pengoin kaappeja ja etsin yhteensopivaa ja sopivanhintaista raaka-ainecomboa. Vaihtoehtoja oli useita, mutta lopulta valitsin vihreän peston, ananaksen ja aurajuuston. Voitelussa käytin kananmunaa. Tein sulatetun pullan keskelle ruokalusikan kuperalla puolella kolon, johon laitoin peston, ananaksen ja aurajuuston. Pulla paistui uunissa 160 asteessa noin 15 minuuttia. Olin ensimmäiseen kokeiluun tyytyväinen, joten tein pullia myytäväksi myöhemmin torikahvilassa, jossa valmistin niitä kuusi kappaletta. Söimme työkaverini kanssa yhden puoliksi varmistaaksemme, että tuote on myyntiin kelpaava. Ulkonäöltään se oli runsaan ja houkuttelevan näköinen, valitettavasti siitä ei ole kuvaa, koska puhelimesta oli akku loppunut.

Kaikki viisi pullaa myytiin päivän aikana asiakkaille, eikä ainakaan mitään valituksia tullut. Laskimme jo aiemmin tuotteen myyntihinnan pomoni kanssa. Hänen tapansa laskea tuotteiden myyntihinnat on se, että sisäänostohinta kerrotaan kolmella ja pyöristetään johonkin hintaryhmään. Tämä siksi, että jokaisen ainesosan tarkka laskeminen on hyvin pikkutarkkaa touhua ja ei ole fiksua myydä kahvilassa tuotteita siten, että jokaisella on eri hinta muutaman sentin erolla. Pullan hinnaksi tuli lopulta 2,30. Pullalle piti keksiä myöskin iskevä nimi, eikä pesto-aurajuusto-ananaspulla kuulostanut kovin hyvältä, vaikka niiden järjestystä vaihteli. Mietimme nimeä työkaverini kanssa, kun heitin että miten olisi Pulla Americana. Nimi tuli mieleeni siitä, kun useimmiten Americana nimi on esimerkiksi pitsalla, johon tulee ananasta ja aurajuustoa. Työkaverini mielestä se oli hauska idea ja ristimme pullan sen mukaan.

Pulla Americana:

1 kpl valmis kahvipullapohja (pakaste)
2 tl vihreää pestoa
3 kpl ananaspaloja
2 rkl aurajuustomurua
kananmunaa voiteluun

Sulata pullapohja. Voitele sulanut pullapohja kananmunalla kauttaaltaan. Tee pullan keskelle kolo ja laita siihen ensin pesto, sitten ananaksen ja päälle aurajuustoa siten, että se leviää hieman ympärillekin. Paista pullaa uunissa 160 asteessa noin 15 minuuttia.

1 kommentti:

  1. Hei! Ostin pullia ja mielestäni maku oli hyvä ja tuote oli mehukas. Makea pullataikina antoi kivan säväyksen ja sopivan suolainen aura ja pesto toivat mielenkiintoisen makuyhdistelmän. Ananas toi taas puolestaan pientä makeutta, jota olisi ehkä voinut olla hieman enemmänkin. Mietin pullaa syödessäni, kuinka siihen olisi sopinut silaus pumadaa ja vaikka sekin hieman tuunattuna.
    Kiitos hyvästä makuhetkestä! Mielestäni tuotekehittely on juuri tällaista rajojen rikkomista. Koskaan ei voi tietää, millaisen hittituotteen kehittelee! Hyvä.

    VastaaPoista