tiistai 27. toukokuuta 2014

Tuotekehittelytehtävä.

Yksi osa harjoittelua oli kehitellä kahvilaan uusi tuote, joka sopii valikoimaan ja on mahdollinen ottaa vakituisestikin myyntiin. Koska kahvilaan tulee lähes kaikki tuotteet raakapakasteena, tehtävä oli hieman hankala. Haastetta toi myös se, että esimerkiksi erilaisia piirakka-, pulla- ja pasteijavariaatioita on jo käytössä useampia.

Tuotteen pohjaksi valitsin valmiin pakastepullan, johon yleensä lisätään vain voisilmä, sokeri ja kananmuna. Halusin jotakin erilaista, joten päätin tehdä pullasta suolaisen. Se oli pomon mielestä erikoinen, mutta todella hyvä idea. Pengoin kaappeja ja etsin yhteensopivaa ja sopivanhintaista raaka-ainecomboa. Vaihtoehtoja oli useita, mutta lopulta valitsin vihreän peston, ananaksen ja aurajuuston. Voitelussa käytin kananmunaa. Tein sulatetun pullan keskelle ruokalusikan kuperalla puolella kolon, johon laitoin peston, ananaksen ja aurajuuston. Pulla paistui uunissa 160 asteessa noin 15 minuuttia. Olin ensimmäiseen kokeiluun tyytyväinen, joten tein pullia myytäväksi myöhemmin torikahvilassa, jossa valmistin niitä kuusi kappaletta. Söimme työkaverini kanssa yhden puoliksi varmistaaksemme, että tuote on myyntiin kelpaava. Ulkonäöltään se oli runsaan ja houkuttelevan näköinen, valitettavasti siitä ei ole kuvaa, koska puhelimesta oli akku loppunut.

Kaikki viisi pullaa myytiin päivän aikana asiakkaille, eikä ainakaan mitään valituksia tullut. Laskimme jo aiemmin tuotteen myyntihinnan pomoni kanssa. Hänen tapansa laskea tuotteiden myyntihinnat on se, että sisäänostohinta kerrotaan kolmella ja pyöristetään johonkin hintaryhmään. Tämä siksi, että jokaisen ainesosan tarkka laskeminen on hyvin pikkutarkkaa touhua ja ei ole fiksua myydä kahvilassa tuotteita siten, että jokaisella on eri hinta muutaman sentin erolla. Pullan hinnaksi tuli lopulta 2,30. Pullalle piti keksiä myöskin iskevä nimi, eikä pesto-aurajuusto-ananaspulla kuulostanut kovin hyvältä, vaikka niiden järjestystä vaihteli. Mietimme nimeä työkaverini kanssa, kun heitin että miten olisi Pulla Americana. Nimi tuli mieleeni siitä, kun useimmiten Americana nimi on esimerkiksi pitsalla, johon tulee ananasta ja aurajuustoa. Työkaverini mielestä se oli hauska idea ja ristimme pullan sen mukaan.

Pulla Americana:

1 kpl valmis kahvipullapohja (pakaste)
2 tl vihreää pestoa
3 kpl ananaspaloja
2 rkl aurajuustomurua
kananmunaa voiteluun

Sulata pullapohja. Voitele sulanut pullapohja kananmunalla kauttaaltaan. Tee pullan keskelle kolo ja laita siihen ensin pesto, sitten ananaksen ja päälle aurajuustoa siten, että se leviää hieman ympärillekin. Paista pullaa uunissa 160 asteessa noin 15 minuuttia.

torstai 15. toukokuuta 2014

Koneet ja laitteet.

Työpaikallani on muutama laite, joita ilman ei olisi tiettyjä tuotteita mahdollista myydä asiakkaille. Laitteiden käyttö on suht simppeliä ja niitä puhdistetaan päivittäisen peruspuhdistuksen lisäksi kuukausittain perusteellisemmin.

Espressokone

Espressokone on ensinnäkin muistettava laittaa päälle heti töihin tullessa, sillä maidonvaahdotukseen tarvittavien paineiden nousu ja laitteen kuumeneminen kestää noin puoli tuntia. Koneessa on siis erillinen osa maidonvaahdotukseen, joka on puhdistettava jokaisen vaahdotuksen jälkeen maidon kiinnipalamisen estämiseksi. Lisäksi putken sisälle päätynyt maito poistetaan päästämällä painetta ulos putkesta. Laitteen tärkein osa on kahva, jossa olevaan sihtiin kahvi tiivistetään ja sitten valutetaan pieneen kahvikannuun tai suoraan kuppiin. Kahva puhdistetaan isoimmista puruista liinalla, sillä kahvinpurut tukkivat helposti työpaikkamme lavuaarit. Sitten vettä valutetaan ilman sihtiä, kunnes se on puhtaanväristä. Nämä asiat siis tehdään jokaisen kahvin jälkeen ja samantien. Päivän päätteeksi ja tarvittaessa pyyhitään ulkopinnat. Kuukausittain (tai tarvittaessa useammin) koneeseen tehdään kalkinpoisto. Kalkinpoisto pidentää koneen käyttöikää, parantaa kahvin laatua, sekä on hygienisyyden kannalta tärkeää. Kalkinpoisto tehdään suodattamalla ohjeenmukainen määrä kalkinpoistoainetta koneen läpi muutaman kerran. Aineen kanssa on oltava varovainen, sillä se on myrkyllistä ja syövyttävää. Kalkinpoisto on helppoa, mutta se vaatii kärsivällisyyttä useiden toistojen takia.

Astianpesukone

Astianpesukone on helpottava tekijä kahvilassa, sillä tiskiä tulee todella paljon. Asiakkaiden lautasten ja mukien lisäksi koneessa pestään omat työvälineet (veitset, leikkuulaudat, kulhot jne). Tarjottimia ja koreja koneeseen ei saa laittaa, sillä niiden puupinta kärsii ja niistä irtoaa väriä pesuveteen. Kahvikupit on ennen pesua pyyhittävä sisältä kostealla liinalla, sillä kahvi pinttyy helposti kuppeihin ja saa ne näyttämään likaisilta. Astianpesukoneeseen vaihdetaan vedet tarvittaessa ja päivän päätteeksi. Koneesta irrotetaan pesun yhteydessä tulppa ja siivilä. Siivilästä irrotetaan kaikki roskat, jotta ne eivät jäisi koneen uumeniin muhimaan. Koneeseen suihkitaan pesuainetta ja osia ja seiniä hinkataan tiskiharjalla puhtaaksi. Tämän jälkeen koneeseen kaadetaan kauhalla vettä, jotta loputkin roskat kulkeutuvat viemäriin. Kone täyttyy itsestään kun tulppa ja siivilä ovat paikoillaan ja luukku kiinni. Koneen ulkopinnat pyyhitään tarvittaessa.

Kaakaokone ja kahvinkeittimet

Kaakaokone on asiakkaan itsepalvelulaite, josta asiakas nappia painamalla saa oikean annoksen kuumaa vettä tai kaakaota kuppiin. Kaakaokone pestään kerran kuukaudessa pesuohjelman avulla. Kahvinkeittimiin tehdään myös kalkinpoistot tarvittaessa ja niiden osia on putsattava huomattavasti useammin, kuin kaakaokoneen. Kahvinkeittimet ovat peruskeittimiä, joihin on liitetty kuumavesiboileri haudutetun teen tekemistä varten.

Uuni

Uuni puhdistetaan kerran parissa viikossa. Uunin sisältä irrotetaan eristeet ja ne pestään karhunkielellä ja uuninpuhdistusaineella. Uunin sisäseinät pestään samalla tavalla. Uunin lika on yleensä valunutta rasvaa tai ruokaa, joka on palanut kiinni seinämiin. Uunin puhdistus kuulostaa helpolta, mutta siihen vierähtää helposti aikaa parikin tuntia, jos tekee työn huolellisesti. Lika uunissa on useimmiten jämähtänyt kunnolla ja jotkut paikat ovat hankalia putsata sijaintinsa takia.

Kahvilatrendit.

Sain vielä pari tehtävää lisää, joten tässä kerron hieman kahvilatrendeistä. Sain opettajalta luettavaksi tekstin, jossa kerrottiin kahvilakulttuurin historiasta Suomessa ja sen kehityksestä nykypäiväiseen tyyliin. Opin tekstiä lukiessani mm. että italialainen kahvikulttuuri yleistyi Suomessa (vasta) 1990-luvulla ja että Suomi kuuluu kärkipäähän maiden kahvinkulutustilastoissa. Suomalaisella kuluu kahvia tekstin mukaan keskimäärin 10kg/hlö vuoden aikana.

Mitä tarkoitetaan trendillä? 

Trendi on erikoisuus tai uutuus, joka on suosiossa hetken aikaa tai jopa muodostuu kestosuosikiksi. Trendi voi käsittää esimerkiksi liikeidean, tuotteen, ruokavalion tai ainesosan, joka on sillä hetkellä noussut ihmisten tietoisuuteen ja yleistynyt. Liikeideatrendi voi olla esimerkiksi kahvila, jonka ohessa toimii vaikkapa urheilukisojen kisakatsomo tai jossa soitetaan elävää musiikkia. Tuotetrendi on taas tuote, joka myy hyvin ja jonka vuoksi asiakkaat tulevat juuri kyseiseen kahvilaan. Esimerkiksi muutamia vuosia sitten Hämeenlinnassa oli vain pari panineja myyvää kahvilaa, kun nykyisin niitä saa kaikkialta. Tuote voi olla myös juoma, kuten esimerkiksi makusooda, jota itse kaipailisin Hämeenlinnan kahviloihin. Kuitenkin jokin, joka herättää ihmisissä uutuudenviehätystä ja kokeilunhalua ja siten päätyy heidän makunystyröidensä miellyttäjäksi. Ruokavaliotrendit ovat yleistyneet viime vuosina huomattavasti ja sen huomaa kahviloiden ja ravintoloiden laajentuneissa valikoimissa esimerkiksi gluteenittomien tuotteiden suhteen. Aiemmin gluteenittomat tuotteet olivat lähinnä keliaakikoille suunniteltuja, erikseen kysyttäviä tuotteita. Nykyään ihmiset ovat siirtyneet gluteenittomaan ruokavalioon ilman terveydellistä syytäkin. Myös karppausbuumi näkyi selkeästi erilaisten ravitsemusliikkeiden valikoimissa. Myös luomu- ja lähiruoka ovat sellaisia trendejä, jotka ovat yleistyneet viime vuosina huomattavasti. Syy näiden trendien yleistymiseen on mahdollisesti se, että nykyisin niistä on enemmän tietoa ihmisten keskuudessa. Trendiksi noussut ainesosa voi olla vaikka jokin tietty marja, mauste, yrtti tms. mikä lisätään klassiseen reseptiin. Itse olen huomannut esimerkiksi pistaasipähkinän käytön yleistymisen. Aiemmin niitä sai kaupasta pussissa, mutta nykyisin on muun muassa pistaasikeksejä, pistaasijäätelöä ja pistaasikakkua. Luovuus ja mielikuvitus ovat avainsanoja uusia trendejä luodessa. On myös pysyttävä ajan hermolla, sillä trendit muuttuvat jatkuvasti.

Mitkä ovat mielestäni tämän päivän kahviloiden trendituotteita?

Tämän päivän trendituotteiden listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta kerron vain mielestäni merkittävimmistä.

1. Erilaisten erikoiskahvien variaatiot ovat nykyään todella suosittuja. Suklaacappuccino, jäälatte, minttusuklaakahvi jne. ovat ehkä enemmänkin herkutteluun sopivia variaatioita erikoiskahveista. Reseptiikkaan vain lisätään hieman suklaata tai se poikkeuksellisesti valmistetaankin kylmänä. Itse pidän tavallisesta kahvista, mutta vaihtelun vuoksi on välillä hauska maistaa jotain muutakin.

2. Makusiirappien käyttö on nykyään osa lähes jokaisen kahvilan toimintaa. Valikoiman laajuus on kahvilakohtainen. Makusiirappeja käytetään esimerkiksi kahvien ja kaakaoiden maustamiseen. Niistä pyydetään usein noin 50 sentin lisämaksu asiakkaalta. Jos ne olisivat ilmaisia, ne varmasti olisivat vielä suositumpia.

3. Kevyet lounasvaihtoehdot ovat vallanneet kahviloiden listat. Lounaskahvilat ovat toki asia erikseen, mutta muiden kahviloiden listoilta löytyy nykyään salaatteja, panineja, toasteja, pitsanpaloja yms. kevyeksi lounaaksi soveltuvia tuotteita. Niiden hinnat sopivat esimerkiksi opiskelijoille.Tuotteet myös valmistuvat nopeasti ja ne voi halutessaan ottaa vaikka mukaan.

4. Smoothiet ja fruitiet ovat terveellisiä välipalajuomia, jotka valmistetaan blenderillä eli tehosekoittimella. Smoothie koostuu yleensä jogurtista, marjoista ja sokerista. Fruitie taas on yleensä sokeriton vaihtoehto, joka tehdään soodaan tai tuoremehuun jogurtin sijasta. Niiden makuvaihtoehdoissa on vain taivas rajana ja melkeinpä jokaisessa paikassa on erilaiset makuyhdistelmät käytössä.

Kahvilatrendien näkyminen työpaikallani:
Työpaikallani on tarjolla oikeastaan kaikkia edellisessä kohdassa mainitsemiani trendituotteita, paitsi erikoiskahvien variaatioita ei juurikaan ole. Tosin niiden toteuttaminen asiakkaan pyynnöstä tuskin olisi mahdoton tehtävä, jos vain löytyy tarvittavat ainesosat. Kahvilassa on melko suppea valikoima aiemmin mainitsemiani gluteenittomia tuotteita ja ne säilytetään pakastimessa. Tämä johtuu siitä, että gluteenittomat on terveyssyistä pidettävä erillään muista tuotteista ja asiakkaat ostavat niitä tavallisesti 1-4 kappaletta viikon aikana. Pakastimessa ne säilyvät pidempään kuin sulatettuina, mikä taas vähentää kahvilassa syntyvää hävikin määrää. Työpaikalla pyritään myös siihen, että tarjolla on monipuolisesti tuotteita ja esimerkiksi erilaisia viinereitä on ainakin kymmentä sorttia, joista osa on perinteisen ja osa harvinaisemman makuisia.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Yhteenveto ja kokemuksia työharjoittelusta.





Harjoitteluni alkoi 1.4.2014 ja päättyy toukokuun lopussa. Kyseessä on tosiaan ammattikoulun viimeinen harjoittelu ja edessä on sen jälkeen enää valmistuminen. Tai oikeastaan valmistumiset, jos onnistuin läpäisemään yo-kirjoitukset tänä keväänä myöskin. Pitkät ja stressaavat kolme vuotta ovat kohta takana.

Ensimmäinen viikko harjoittelussa meni ihmetellessä ja opetellessa, mutta onneksi huomasin palkkatyöni opeista olevan hyötyä kahvilan kassalla. Opeteltavaksi jäi siis vain tuotteiden hinnat, laitteiden käyttötavat ja tuotteiden valmistus. Nopeastihan kaiken oppii, jos on vain kiinnostusta ja halua opetella uutta. Aika kävi välillä hieman tylsäksi, joten otin vastaan aina kaikki tarjolla olevat hommat, vaikka ne eivät olisi niin mieluisia olleetkaan.

Toista neljän viikon puoliskoa harjoittelustani työssäoppimisenohjaaja tarjosi palkallisena, mikä oli todella hyvä uutinen. Harjoittelu kuitenkin söi viikostani 37,5 tuntia palkkatyöni tekemisestä, joten oli kiva saada helpotusta taloudelliseen stressiin. Myöskin se kertoi (ehkä?) siitä, että olin pärjännyt ensimmäiset neljä viikkoa hyvin ja minuun luotettiin, sillä palkalliset vuorot tarkoittavat 9,5 tunnin päiviä yksin kahvilassa.

Ennen palkallista harjoittelupuoliskoa tein välillä erilaisia extemporetuurauksia yrityksen muissa paikoissa, kuten torikahvilassa ja jäätelökioskilla. Toimin myös välillä roudarina ja autoin torikahvilakojun siivoamisessa ennen sen avaamista talven jäljiltä. Harmi, ettei ole mahdollista jakaa ennen ja jälkeen kuvia teidän kanssanne! :(

Olen tietysti oppinut hullun lailla uusia asioita, kuten esimerkiksi

- erikoiskahvien valmistuksen
- paninien valmistuksen
- kuorman purkamisen
- tilityksen teon
- vakioasiakkaiden ostokset
- ripeyttä
- tilanteenhallintaa
- ongelmanratkaisua
- omavalvontasuunnitelman toteuttamisen


ja paaaaaaljon paljon muuta! :)

Varmasti tulen vielä oppimaan joitain uusia juttuja viimeisten viikkojenkin aikana, mutta täytyy ehdottomasti nostaa tämä harjoittelu koko opiskeluaikani parhaimmaksi. Työskentely on todella mukavaa, kun saa ansaittuja kehuja, eikä kukaan kohtele kuin ulkopuolista tai orjaa. Ehkä kahvilatyö on se, mikä tässä alassa kuitenkin eniten kiehtoo, vaikka aiemmin pidinkin itse ruoanlaitosta. Ehkä tämän takia erilaiset harjoittelut ovat tärkeä osa opiskelua ja itsensä löytämistä.

Kiitos, kun jaksoit lukea ja olla osana oppimistani! :)

Erikoiskahvit.

Erikoiskahvit valmistetaan kahvikoneella. Harjoittelupaikassani on käytössä METOS-merkkinen espressokone, jolla valmistetaan espresso, cappuccino, latte ja cafe mocca. Koneessa on kahva, jossa on eräänlainen sihti. Sihtiin annostellaan koneessa olevasta vivusta 3 annosta kahvia. Sitten kahvi painetaan tiiviiksi ja sopiva määrä vettä valutetaan sihdin läpi kannuun tai suoraan kuppiin, jolloin se on vahvaa kahvia. Maito vaahdotetaan laittamalla maitoa kannuun, sitten asettamalla kannun hieman vinoon vaahdottajan alle. Oikealla kädellä pidetään kiinni kannusta ja vasemmalla käännetään paineet täysille. Sitten vasemmalla kädellä pidetään kiinni kannun pohjasta ja tehdään ylösalas-liikettä, kunnes kannu on kuuma. Tässä vaiheessa on oltava tarkkana, sillä maito palaa helposti.

Espresso:

Espresso on hyvin pieni ja vahva kahvi. Sitä tulee kuppiin vain noin 30 milliä, eikä siihen laiteta maitoa sekaan. Useat ihmiset juovat espresson yhdellä tai kahdella kulauksella. Espressokupille laitetaan tarjoillessa aluslautanen.

Cappuccino:

Cappuccino on espressoa isompi kahvi. Alle laitetaan kahvia ja päälle vaahdotettua maitoa, josta voi halutessaan yrittää tehdä vaikuttavan kuvioimalla vaahtoa. Cappuccinon kanssa tarjoillaan sokeria ja suklaakonvehti. Cappuccinosta on saatavilla myös useita erilaisia variaatioita, kuten suklaacappuccino ja karamellicappuccino.

Cafe Latte:

Latte on tutummalta nimeltään maitokahvi. Se valmistetaan siten, että korkeaan lasiin laitetaan ensin vaahdotettua maitoa noin 3/4 ja päälle kahvia. Latten kanssa tarjoillaan myöskin konvehti ja sokeria. Latten variaatioita ovat esimerkiksi jäälatte ja jäätelölatte.

Cafe Mocca:

Cafe Mocca on latten tapainen kahvi, mutta lasi niinsanotusti kuorrutetaan ensin pienellä määrällä suklaakastiketta ja maito ja kahvi laitetaan eri järjestyksessä lasiin.

Erikoiskahveista ei valitettavasti ole itseotettuja kuvia tai videoita, koska ne viedään asiakkaille pöytään pikimmiten ja teen töitä päivittäin yksin. Tässä kuitenkin muutama suuntaa antava internetistä otettu kuva:
Cafe Mocca

Cafe Latte

Cappuccino

Espresso

Liikeidea.

Liikeidea tarkoittaa yrittäjän ajatusta siitä, mitä yritys myy, kenelle ja miten. Kerron tässä työharjoittelupaikkani liikeideasta.

Mitä yritys myy?

Yritys myy tavallista pannukahvia, haudutettua teetä, kaakaota, erikoiskahveja (espresso, cappuccino, latte & cafe mocca), kakkupaloja, leivonnaisia, leipiä, panineja, salaattia, sekä jäätelöä. Eniten myyvä tuote on ehdottomasti tavallinen kahvi. Kahvin kanssa menee erilaisia kahvileipiä, eniten ehkä voisilmäpullaa. Myyntiä voi edistää esimerkiksi erilaisilla kahvi + kahvileipä -tarjouksilla. Joillakin kahviloilla voi myös olla tietty erikoistuote, joka erottaa sen kilpailijoista ja houkuttelee asiakkaat juuri siihen tiettyyn kahvilaan.

Miten yritys tuottaa tuotteensa asiakkaalle?

Suurin osa yrityksen tuotteista tulee lähitukusta raakapakasteena, sillä pienet tilat ja työntekijöiden määrä eivät juurikaan anna periksi omatekemille tuotteille. Salaatit, leivät, paninit yms. tehdään toki itse, mutta esimerkiksi pullat ja viinerit vain paistetaan paikanpäällä. Tuoreet tuotteet tulevat joko tukusta tai kaupasta. Välillä esimerkiksi sämpylät tulevat joltain leipomolta. Kaikkiin tuotteisiin yritetään kuitenkin saada vähän näkyviin omaa kädenjälkeä, vaikka sitten koristelun avulla.

Kenelle yritys myy tuotteitaan?

Kahvilatuotteethan sopivat kaikenikäisille ihmisille, mutta työskennellessä olen huomannut, että suurin asiakasryhmä koostuu eläkeläisistä. Tokihan kahvilla käynti ystävien kanssa on mukava tapa viettää eläkepäiviä. Lisäksi kahvilan klassinen ja simppeli ulkonäkö varmasti houkuttelee vanhempia ihmisiä enemmän, kuin trendikkäät nuorisokahvilat, joissa soi tekno. Kahvilan läheisyydessä on liikkeitä, joiden työntekijät ovat myöskin kahvilan vakioasiakkaita ja he saavat pienen alennuksen kahvilan tuotteista. Myös tuotteiden perinteisyys on varmasti vanhemman kansan mieleen.



Ja sitten liikeideasta päästyäni vielä hieman hyvän kahvilatyöntekijän ominaisuuksia:

1. Positiivinen asenne
- Hymyily, reippaus ja kaikki, mikä antaa ulospäin sen kuvan, että työntekijä on paikalla asiakkaita varten ja haluaa tarjota heille vain parasta laatua. Helposti lähestyttävä henkilö saa ujommatkin ihmiset asiakkaakseen.

2. Rehellisyys
- Asiakkaalle on puhuttava totta, mutta työpaikan sisäisiä asioita ei saa kertoa ulkopuolisille. Rahan, virheiden ja töiden tekemisen/tekemättä jättämisen suhteen on aika oltava 100% rehellinen.

3. Pelisilmä
- Työntekijän on omattava tietynlaista pelisilmää. Sillä tarkoitan esimerkiksi sitä, että tuotehävikki minimoidaan, sekä asiat tehdään sarjatyönä ja käytännöllisessä järjestyksessä nopeasti. Jos edellispäivänä roskiin meni 5/8 aamupalasämpylää, seuraavana päivänä niitä kannattaa tehdä valmiiksi vain 4 kappaletta ja tarvittaessa lisää. Etenkin yksin työskennellessä on mietittävä työvaiheita ja oikeaa työjärjestystä, jotta esimerkiksi salaatin valmistumiseen ja asiakkaiden palvelemiseen samaan aikaan ei menisi tuhottomasti aikaa.

4. Siisti ulkonäkö.
- Tämä on itsestäänselvyys, mutta valitettavan usein törmää asiakaspalvelijoihin ja elintarvikkeiden kansas työskenteleviin ihmisiin joilla on esimerkiksi pitkät hiukset auki, koruja, kynsilakkaa, likaiset/turvallisuuden kannalta huonot vaatteet tai henkilökohtainen hygienia retuperällä.

5. Maalaisjärki
- Vastaan tulee usein odottamattomia tilanteita, joiden ratkaisua ei löydy ohjeista. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, jos sitä osaa käyttää. Jos on epävarma jostain asiasta, kannattaa ennemmin kysyä kuin kokeilla.


tiistai 6. toukokuuta 2014

Vitriinituotteet

Kahviloissa on usein tarjolla suolaisia ja makeita vitriinituotteita. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi leivät, leivokset, pullat, pasteijat, paninit ja piirakat. Vitriinituotteiden menekkiin voi vaikuttaa huomioimalla esimerkiksi ajankohdan, trendit ja myös vitriinin ulkonäkö vaikuttaa suuresti.

Ajankohta:

Ajankohdalla voidaan tarkoittaa vaikkapa vuodenaikaa, jolloin tietyt tuotteet myyvät tavallista enemmän. Jouluna menee varmasti paljon piparkakkuja ja joulutorttuja, kesällä taas kevyempiä ja raikkaampia tuotteita. Myös erilaiset juhlapäivät lisäävät tiettyjen tuotteiden myyntiä. Vappuna on viisasta tarjota munkkeja ja laskiaisena laskiaispullia. Tietysti on olemassa myös kestosuosikkeja, kuten voisilmäpullat, jotka myyvät aina.

Trendit:

Myytävien tuotteiden osalta lähes jatkuvasti on päällä tietty trendi-ilmiö ja tuotteita tulee jatkuvasti lisää markkinoille. Paninien tulo kahviloihin on varmasti yksi suurimmista ja suosituimmista kahvilatrendeistä lähivuosina. Alkuun niitä löytyi vain tietyistä paikoista, mutta nykyään niitä saa kahviloiden lisäksi esimerkiksi huoltoasemilta. Muutenkin tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että paninit, toastit ja muut suuremmat suolaiset tuotteet ovat suosiossa. Käyväthän ne esimerkiksi kevyestä lounaasta.

Ulkonäkö:

Myyntiin vaikuttaa myös vitriinin ulkonäkö. Tuotteiden siisteys, asettelu, värit ja runsaus saavat ne näyttämään asiakkaan silmissä houkuttelevammilta. Myös selkeät tiedot siitä, mitä missäkin on ja kuinka paljon maksaa, ovat asiakkaan valinnan kannalta tärkeitä. Pienillä teoilla vitriinin saa näyttämään täysin erilaiselta. Värien kanssa leikkiminen ja siistit asettelut näyttävät silmään aina hyvältä.